Kuinka moni meistä muistaa lapsuudestaan pienet ystäväkirjat, joita oli lähes kaikilla pikkutytöillä? Niihin kerättiin innolla ystävien tietoja ja haaveita. Itse löysin omani aivan yllättäen ja syvennyin lukemaan sitä joulun pyhinä. Nauramatta kirjaa ei pystynyt lukemaan. Mieleeni palasi silloiset hyvät tyttöystävät ja oli sinne uskaltautunut jokunen poikakin kirjoittamaan ajatuksiaan. Erityisesti kiinnitin huomiota meidän kaikkien silloisiin ammattihaaveisiin; opettaja, eläinlääkäri, mannekiini, rekkakuski, uimahallin kassanhoitaja… Itselläni oli pituushyppääjä! Näistä ammateista voi hyvin päätellä, että lasten ensimmäiset unelma-ammatit liittyvä usein niin heidän vanhempiensa ammatteihin tai heidän ihailemiensa henkilöiden ammatteihin kuin myös heidän omiin harrastuksiinsa (arvatakin saattaa, että näin oli minun kohdallani). Matkan varrella ehtivät ammattihaaveet vaihtua moneen otteeseen ja hävitä jopa kokonaan.
Leikin ja touhun keskellä lapsen elämässä tulee yllättävän nopeasti eteen 9. luokka ja silloin pitäisi olla kristallinkirkkaana tiedossa, mitä minusta tulee isona – ihan oikeasti? Miten nuori juuri murrosiän pahimmassa pyörityksessä voisi tietää, mihin ammattiin pitäisi kouluttautua ja sitä myöten tehdä kauaskantoisiakin valintoja, kun mielessä on vain ”mopot ja tytöt”. Omalla kohdallani tämä oli haastava tienristeys. Enää en haaveillut pituushyppääjän urasta, koska olin ehkä huomannut, että en olekaan ns. parhaaseen A-ryhmään kuuluva urheilija. Ei minulla ollut tilalle tullut mitään realistisempaakaan ammattia, joten haku lukioon oli edessä, ja sitä kautta sain hiukan lisäaikaa ammatillisen urapolkuni valintaan. Tämä on aika monelle nuorelle tuttu tilanne. Mitä sitten, jos lukio ei kiinnostakaan ja jokin jatkopolku pitäisi keksiä, halusit tai et? Näinkin vaativan pohdinnan tueksi on meillä onneksi apuna ammattilaisia, kaikkien tuntemat koulujen opot. Heidän avustamana moni on saanut hyviä ratkaisuja aikaiseksi.
Jos et kuitenkaan koe suurta intohimoa mihinkään ammattiin tai koulutukseen, niin joka tapauksessa jonkun ammatillisen koulutuksen hankkiminen olisi elämässä erittäin tärkeää. Ilman koulutusta on nykyään vaikea saada paikka työelämässä ja yhteiskunnassa. Vaikka nuorena ammatinvalinnassa ei olisi käynyt ns. munkki, niin onneksi nykyään alanvaihto onnistuu yllättävän helposti myöhemmässäkin elämänvaiheessa. Minulla itselläkin on siitä kokemusta. Taas on meillä tässäkin tilanteessa apuna ammattitaitoiset asiantuntijat ja ”opot”, mutta nyt TE-toimistossa. Eli yksin ei tarvitse taaskaan jäädä.
Aina ei alanvaihto johdu omista valinnoistasi, vaan jatkuvasti muuttuva ympäristö synnyttää uusia ammatteja, kun toisia poistuu. Maailma muuttuu, ja meidän on muututtava sen mukana.
Minusta ei siis tullut pituushyppääjä, vaan virkamies useamman koulutuksen ja ammatin jälkeen.
Anna-Kaisa Räsänen
Palvelujohtaja
Töiden välillä 